Kalajoki

Ajoimme rivitalon pihaan.

"Tuo on se meidän mökki", sanoin katsoen numeroa joka oli mökin seinässä. Vaaleansininen mökki näytti hienolta. Se oli päätyhuoneisto rivitalosta, jonka olimme vuokranneet Kalajoelta. Harri pysäytti auton parkkipaikalle. Nousin autosta mökin avain kädessä ja menin ovelle. Työnsin jännittyneenä avaimen reikään ja väänsin avainta, lukko aukesi.

"Minähän sanoin, että tämä on oikea mökki", huusin Harrille.

"Kerrankin olit oikeassa" kuului iloinen vastaus. Harri oli useamman kerran piikitellyt minun kartanlukutaitoa.

Menin sisään, mökki oli kyllä iso kahdelle ihmiselle, mutta eihän tilaa ole ikinä liikaa.

- Täällä on hyvä kokeilla uutta videokameraa, ajattelin.

 

Olimme juuri ostaneet uuden kameran ja aioimme tehdä oman pornoelokuvan.

Elokuvan teko oli Harrin idea, eikä minullakaan ollut mitään sitä vastaan. Ajatus oli oikeastaan todella kiihottava, mutta en sanonut sitä ääneen.

Harri sanoi leikillään näyttävänsä elokuvaa kavereille saunaillassa ja jostakin syystä ajatus kiihotti minua valtavasti, vaikka en tietenkään uskonut hänen näyttävän sitä heille.

 

Harri tuli perässä sisään raahaten matkatavaroita. "Olisi siellä autossa lisääkin tavaraa, mutta yksin en saanut kaikkia kerralla tuotua. Mutta onhan minulla neljä päivää aikaa hakea niitä", hän sanoi naljaillen, ja lyyhistyi lattialle.

Ymmärsin vihjeen ja lähdin autolle. Otin loput matkatavarat ja katselin samalla ympärille. Talo sijaitsi mäntyjä kasvavalla hiekkaisella kummulla. Merta ei tälle puolen mökkiä näkynyt. - Tai ei tämä mikään mökki ollut, vaan rivitalo jossa oli neljä huoneistoa. -

Laitoin peräkontin kiinni ja raahasin loput tavarat mökkiimme. Tutkimme huoneiston ja pihan. Huoneisto oli tilava, alakerrassa kaksi makuuhuonetta, tupakeittiö ja sauna. Yläkerrassa oli yksi pieni huone josta oli mahtava näköala merelle.

Tupakeittiössä olevasta ovesta pääsi talon päätyyn. Takapihalta meri näkyi juuri ja juuri, sillä talojen vieressä oli korkea hiekkakukkula tai dyyni niin kuin täällä sanotaan.

 

Mökkiin palattuamme laitoimme tavarat paikoilleen ja ryhdyimme laittamaan kevyempää vaatteet ylleni. Harri otti uuden videokameran esiin kuvaten minua ja minä strippasin hänelle. Riisuin kaikki vaatteet pois ja esittelin itseäni.

Minulla oli pitkät vaaleat hiukset, omasta mielestä hyvät isohkot rinnat ja hyvän muotoinen vartalo. Häpykarvat olin vahannut pois, lukuun ottamatta pientä aluetta herkkukoloni yläpuolelta. Laitoin päälleni topin ja lyhyen valkoisen hameen, alusvaatteita en laittanut ollenkaan. Harri kuvasi koko vaatteiden vaihdon.

Kun olin valmis, sanoin - Sinun vuoro, ja otin kameran.

Myös Harri riisui kaikki vaatteensa, heilutteli puolikovaa kullia puolelta toiselle ja esitteli itseään edestä ja takaa. Sitten hän puki päällensä vaaleat shortsit ja tummansinisen t-paidan.

 

Söimme eväsleipiä ja joimme termoskahvit. Syötyämme laitoimme sandaalit jalkaan ja lähdimme tutustumaan ympäristöön. Harri otti vielä lippalakin, aurinkolasit ja tietenkin uuden kameran mukaan. Kiipesimme hiekkadyynille. Se oli viereisten talojen kattojen korkuinen. Päällä oli pieni syvennys ja näköalat olivat aivan upeat. Harri alkoi heti kuvata ympäristöä ja minua. Aikansa kuvattuaan videota, hän alkoi näpsiä yksittäisiä kuvia.

- Istu siihen hiekalle, niin minä otan muutaman kuvan sinusta.

Istuin ja katsoin ympärilleni. Syvennys oli sen verran suojainen, ettei siihen kukaan ulkopuolinen nähnyt.

- Laita polvet koukkuun, hän vielä ohjeisti.

Arvasin mitä hän ajoi takaa, laitoin polvet koukkuun ja levitin vähän jalkojani.

- Nyt saa hyviä maisemakuvia, Harri sanoi hyvillään

- Otanko vielä puseron pois, sanoin ja riisuin samalla toppini. Heitin sen vähän matkan päähän ettei se näkynyt kuvissa.

- Maisemat sen kuin paranee, Harri totesi, pitäen huolen että kaikki yksityiskohdat tulivat kuvaan.

 

- Nyt on minun vuoroni kuvata, sanoin, nousin ylös pyyhkien hiekan hameeni persaukista. Hain toppini, puin sen päälleni ja otin kameran. Harri seisoskeli siinä asennossa vaatteet päällä ja hymyili kuin mikäkin vähämielinen. Panin videokuvauksen päälle.

- Housut pois ja perse hiekalle, komensin muka tiukasti, vaikka hymyni veikin osan tehosta.

- Yes mam, hän vastasi ja alkoi muka hädissään repiä vaatteitaan pois. Kun vaatteet olivat riisuttu Harri loikkasi kyljelleen hiekalle.

Nauroin ja kuvasin, kun hän venytteli itseään. Lopetin videoinnin ja otin myös muutamia yksittäisiä kuvia ajatellen samalla - meidän pitäisi kuvata osa pornovideosta täällä. -

- Voitaisiin kuvata osa pornovideosta täällä ylhäällä, Harri sanoi.

- Niinkö, sanoin ja purskahdin nauruun.

- Mitä nauramista siinä on?

- Ei mitään, ajattelin vain muutama sekunti sitten ihan samaa, vastasin edelleen nauraen.

 

Olemme molemmat aina halunneet naida sellaisissa paikoissa jossa on yllätetyksi tulemisen vaara. Kaksi kertaa meidät onkin yllätetty rysän päältä. Toinen oli puistossa kaupungin keskustassa, Harri pani minua kesäyössä, koristepensaikossa. Minulla oli mekko kainaloissa ja kullia tuli oikein tunteella sisällä, kun kaksi nuorta, noin 16-vuotiasta tyttöä ilmestyi samaan pusikkoon pissalle. Molemmat nostivat hameensa ylös ja laski pikkuhousunsa nilkkoihin. Kun he kyykistyivät, katsoimme noin kahden metrin päästä, oksan alta, suoraan heidän hentokarvaisia pilluja ja kasvoja. Harri jatkoi innokkaana panemista, kun tytöt yhtä äkkiä huomasivat meidät.

Tyttöjen ilmeet ja reaktiot olivat aivan erilaiset. Toinen säikähti, hyppäsi ylös vetäen housunsa jalkaa niin nopeasti että ne varmasti kastuivat ja ryntäsi pois. Toinen jatkoi pissaamista rauhassa loppuun asti, nousi ja veti pikkuhousut vitkallisesti ylös katsoen meitä kokoajan. Hän lähti hitaasti pois ja vilkaisi vielä mennessään. Se kiihotti meitä entisestään ja laukesimme molemmat.

- Tuo toinen olisi varmaan halunnut tulla mukaan, Harri sanoi läähättäen.

 

Toinen kerta oli, kun olimme yhtenä perjantaina työpaikkani niinikutsutun koulutuspäivän iltana ravintolassa. Ilta oli sellainen tutustumistilaisuus johon sai kutsua myös puolison tai kaverin. Minä kutsuin tietenkin Harrin. Se oli yksityistilaisuus eikä narikassa ollut ketään takkeja vahtimassa. Illanmittaan nautittiin ilmaista alkoholia ja minua alkoi kovasti naitattaa. Houkuttelin Harrin mukaan ja löysimme muka hyvän, suojaisan paikan hiljaisesta narikasta. Minulla oli hame ja stay-up sukat, mutta ei pikkuhousuja. Harri oli sitä mieltä, että jos on hame, niin sitten ei ole housuja ja jos on housut, niin sitten ei ole hametta.

Harri työnsi minut pöydälle mahalleni ja alkoi panna minua takaa päin. Minulla oli perse paljaana ja kyrpää tuli pilluuni urakalla. Pidimme varmaan niin kovaa ääntä, että kun laukesin ja avasin silmäni, niin huomasin kolmen työkaverini katsovan meitä. Harrin oli täytynyt huomata heidät, mutta ei sanonut minulle mitään. He hurrasivat ja taputtivat meille. Kaikki olivat saman osaston työntekijöitä, kaksi miestä ja yksi nainen. Oli siinä maanantaina töissä porukalla hauskaa ja minulla naama punaisena.

 

Harri pukeutui ja hiekkaa pyyhkiessä sanoi. - Seuraavalla kerralla täytyy ottaa se iso viltti mukaan.

Lähdimme kohti rantaa. Sinne johti puinen kävelyreitti joka huomattavasti helpotti etenemistä. Rannalla ja uimassa oli paljon ihmisiä. Istuin ison kiven päälle.

Harri alkoi kuvata. Hän kuvasi rantaa ja merta kääntäen hitaasti kameraa. Minun kohdalla tullessa levitin hiukan jalkojani.

- Nyt tästäkin tuli K-18 pätkä, vaikka olin tarkoittanut tämän sukulaisten nähtäväksi, Harri huokaisi.

Aikamme kuvattua ja oleskeltua rannalla palasimme mökille.

 

- Mitä tänään syötäis? Harri pohti.

Katsoin jääkaappiin, - Ulkona on nuotiokatos, mitä jos paistetaan makkaraa. Ei oikein viitsisi tänään tehdä isotöistä ruokaa.

- Sopii minulle. Ovathan kaljat jääkaapissa?

- Tietenkin, minä teen meille vähän salaattia. Ottaako herra kaljan?

- Okei, sait ylipuhuttua.

Ojensin kaljan Harrille. Katsoin kelloa, varttia vaille kuusi.

Salaattia tehdessä avasin oluen myös itselleni. Kuulin kuinka Harri otti kameran ja arvasin hänen kuvaavan minua. Tartuin hameeni vetoketjuun aukaisten sen ja annoin hameen pudota lattialle, jatkaen salaatin tekoa.

- Ei helvetti, taas K-18, eihän meillä ole mitään näytettävää sukulaisille.

- No onpahan sinulla enemmän matskua teidän saunailtoihin, sanoin nauraen.

Harri laittoi kameran pois ja tuli taakseni alkaen hyväillä vatsaani. Hän riuhtaisi toppini pois. Toinen käsi lähti vaeltamaan kohti rintojani ja toinen kohti jalkoväliä. - Taitaa salaatin teko keskeytyä hetkeksi, - ajattelin tuntiessa pilluni alkavan kostua. Sormi saavutti kostuneen pilluni alkaen hyväillä sitä. Pamahdin kerralla täyteen kiimaan. Harri tietenkin huomasi sen ja johdatti minut ruokapöydän ääreen. Hän työnsi minut mahalleen pöydän päälle ja poistui. Vilkaisin mihin hän kesken kaiken meni. Siinä se viritti videokameran jalustalle kuvaamaan. Kiihotuin entisestään.

pydll1.jpg

 

- Otto yksi, hiljaisuus! Harri huikkasi ja tuli taakseni. Tunsin kovan kyrvän etsivän kiimaista reikääni. Reikä löytyi ja kyrpä tunkeutui sisääni, kovana ja isona. Se alkoi liikkua edestakaisin kiivaalla vauhdilla. Vilkaisin kameraa, minua kiihotti kovasti, kun tiesin kaiken menevän talteen.

Ei mennyt kauan kun kiemurtelin orgasmin kourissa. Siitä innostuneena Harri laukesi myös.

Hetken kuluttua hän puuskutti. - Poikki, aika hyvä, mutta otetaanpa uusiksi!

- Ei oteta, se oli ihan hyvä, läähätin. - Ei ainakaan heti!

- Tauko! Harri sanoi ja veti veltostuneen kyrpänsä pois sisältäni. Hän meni kameran luo ja sammutti sen.

- Nyt tekee mieli makkaraa, sanoin.

- Taasen? Otto kaksi!

- En minä sitä tarkoittanut, hölmö.

 

Pesulla käytyäni jatkoin salaatin tekoa. - Mene sytyttämään nuotio, tee sellainen että saadaan kunnon hiillos.

- Okei, sanoi Harri, veltto kalu roikkuen paljaana.

- Laita kuitenkin housut jalkaan.

- Miksi?

- Jessus! No että saadaan jonkinlaista nuotiokuvaa sukulaisille.

- Joo, hyvä idea, Harri sanoi. Hän meni vessaan ja sieltä palatessa pukeutui. - Otan kameran ja  kaljan mukaan.

 

Menin nuotiopaikalle kantaen korissa salaattia, makkaraa, sinappia, kaljaa ja talouspaperia. Harri istui siellä kohentaen tulta. Istuin häntä vastapäätä nuotion toiselle puolen.

- Joko paistetaan makkarat.

- Ei vielä, Harri sanoi kohentaen edelleen nuotiota. - Odotetaan, että saadaan kunnon hiillos, koskapa meillä on Hiillosmakkaraa.

Harri otti kameran ja kuvasi ensin nuotiota, sitten minua. Nostin toisen jalkani penkille, paljastaen häpyni hänelle.

- Taitaa nämäkin kuvat mennä sinne saunaillan puolelle, Harri huokaisi muka alistuneena.

 

- Anteeksi, saako tulla samalle nuotiolle, kuului matala naisen ääni selkäni takaa. - En viitsisi itse sytyttää nuotiota yhden makkaran tähden - , ääni jatkoi.

Laskin jalkani pikaisesti alas. - Ilman muuta, vastasin ja kännyin katsomaan.

Kysyjä oli meitä vanhempi, ruskeahiuksinen, hoikka nainen.

Nainen tuli ja istui viereeni. Hänellä oli grillimakkara ja avattu oluttölkki mukana.

 

Hiillosta odotellessamme selvisi, että tulija oli kotoisin Seinäjoelta ja oli majoittunut viereiseen tasakattoiseen mökkiin. Naisen nimi oli Tanja ja hän oli yksin viettämässä vapaapäivää. Tanja oli 33-vuotias, lapseton ja miehetön myyntiedustaja. Hän edusti lääkefirmaa ja matkusti paljon.

 

- Nyt voimme alkaa paistamaan nakkejamme, Harri sanoi ja ojensi meille pitkät makkaratikut.

Seivästimme makkarat tikkuihin ja aloimme paistaan niitä hyvällä hiilloksella.

Kun Tanja oli juonut oman oluensa, tarjosin hänelle yhden omistamme. Söimme salaatit ja makkarat. Harri lisäsi muutaman halon hiillokselle jotta saimme viritettyä uuden nuotion.

Tanja kävi mökillä ja toi tullessaan täyden, kannellisen muovikannun ja mukeja. Hän kaatoi mukeihin oranssia juomaa ja tarjosi meille. Juoma oli kylmää ja hyvää, eikä se ollut pelkkää mehua.

Illan mittaan aloimme päihtyä ja jutut muuttuivat levottomammiksi. Jossakin vaiheessa, Harrin vieressä istuessani, puhe kääntyi pornofilmeihin. Harri mainitsi leikillään meidänkin aikovan kuvata sellaisen täällä.

- Minä voin toimia kuvaajana, Tanja tarjoutui nauraen.

- Hienoa, Harri sanoi ja ojensi kameran Tanjalle.

Asia alkoi vitsinä, mutta johti johonkin ihan muuhun.

 

Tanja otti kameran, tutki sen toimintoja ja laittoi sen päälle, - Minä olen valmis kuvaamaan, ei muuta kuin toimintaa.

Oloni oli jännittynyt, mutta kun Harri suuteli minua ja laittoi kätensä polvelleni, jännitys alkoi laueta. Harrin käsi kulki pikkuhiljaa kohti jalkoväliäni. Levitin reisiäni sen verran että sormet juuri ja juuri mahtuivat koskettamaan pilluani.

- Kuvakulma on liian ahdas, levittäytykää,  Tanja sanoi hihittäen.

Levitin lisää jalkojani ja Harri pääsi kunnolla hyväilemään pilluani. Tanja laittoi kuvausvalon päälle saadakseen tarkkaa kuvaa. Pian hän siirtyi ottamaan lähikuvaa Harrin sormityöskentelystä.

 

Kun grillikatoksessa ei voinut mennä enää pidemmälle, Tanja ehdotti että siirryttäisiin sisätiloihin.

Mökissä Tanja ojensikin yllättäen kameran Harrille ja sanoi, - Kuvaa sinä ensin meitä.

Harri otti hämillään kameran käteensä ja katsoi minua. Itsekin olin ihmeissäni.

- Täytyyhän kunnon pornofilmissä olla vähintään kolme ihmistä, Tanja sanoi hymyillen. Hän tuli viereeni, tarttui minuun ja suuteli minua suoraa suulle.

Olin häkeltynyt, mutta samalla odottavana. Vilkaisin Harriin. Hänen kasvoille ilmestyi hurmioitunut hymy, kun hän tajusi tilanteen tuoman mahdollisuuden. Hän alkoi kuvata meitä.

- Lisää rentoutta ja kiihkeyttä, Harri puuskahti kiimassa.

Vastasin Tanjan suudelmaan ja aloin tosissani innostua.

 

Tanja tarttui toppiini ja veti sen alas vyötärölleni, paljastaen kiimasta kovat nännini. Hän tarttui toiseen rintaani, alkaen hieroa ja puristella sitä asiantuntevasti. Minä vuorostani tartuin hänen hameensa vetoketjuun, avaten sen. Hänen hameensa solahti alas nilkkoihin, paljastaen paljaan karvattoman jalkovälin. Kuulin syvän huokauksen Harrin suunnalta ja arvasin elokuvaan tulleen siihen kohtaan kunnon heilahduksen. Tanja tarttui minun hameeseeni laskien sen alas. Seisoin siinä ainoastaan vyötärölleni kääriytynyt toppi päälläni, suudellen kiihkeästi viehkeätä naista, hyväillen hänen upeaa vartaloa ja rintoja. Olin aivan uudessa tilanteessa. Ujutin Tanjan pusero ylös ja riisuin sen kokonaan pois.

naiset_keskenn.jpg

 

Harri kiersi kameran kanssa kuin kiimainen koira, kuvaten meitä joka puolelta.

Tanja istahti sohvalle vetäen minut perässään ja pian olin polvillani hänen edessä. Hän tarttui tiukasti hiuksiini pakottaen kasvoni jalkojensa väliin. Katsoin haltioituneena upeaa, vahattua jalkoväliä. Turvonnut häpykieli oli iso ja punainen kuin herkullinen metsämansikka. Tartuin siihen huulillani ja maistelin sitä varovasti kielelläni. Maku oli mahtava ja pian imin sitä halukkaasti. Tunsin sen sykkivän hänen sydämenlyöntien tahdissa. Leikittelin sillä ja välillä työnsin kieleni tiukkaan, liukkaaseen pilluun.

Harri siirtyi ottamaan lähikuvaa.

Pian Tanja kuitenkin halusi vaihtaa asentoa ja hetken päästä hänen kielensä ja huulet kiusasivat minun kiimaista pilluani. Hän osasi asiansa ja pian sain värisyttävän orgasmin.

 

Orkun saatuani vilkaisin Harria ja näin hänen housujensa pullistumasta, että hänelläkin oli kova halu päästä leikkiin mukaan.

- Laita kamera jalustalle ja tule mukaan, sanoin huohottaen ja vielä vapisevana.

Tanja nosti päänsä reisieni välistä. - Joo, tule mukaan vain, hän sanoi huulet ja leuka pilluni nesteestä kiiltäen. Hän kierähti selälleen sohvalle, levitti reitensä kutsuvasti. Hänen silkinpehmeä ja kirkkaan punainen häpynsä oli siinä upeasti tarjolla.  Menin sohvalle polvilleni hänen viereensä ja kumarruin vielä suutelemaan herkullista metsämansikkaa.

 

Harri asetti hätäisesti kameran jalustalle ja nosti koko virityksen pöydän päälle suunnaten sen meihin. Hän nykäisi vaatteensa pois ja lopetin mansikan nuolemisen antaen Harrille vuorostaan nauttia Tanjan mahtavasta herkkukolosta. Harrin paljastama kulli oli niin turvoksissa että arvasin sen menevän heti ykköspesälle.

Katsoin kuinka hän asetti kullinsa Tanjan häpyhuulten väliin ja alkoi työntyä sisään. Näky oli todella kiihottava. Katsoin lumoutuneena kun turvonnut terska työntyi varovasti punaisten huulien väliin. Näytti mahdottomalta, että se mahtuisi sisään. Pian terska ja osa varttakin kuitenkin hävisi kuumaan kiimaiseen koloon, hieroen mennessään mansikkaa. Pieni vetäytyminen ja se tunkeutui sinne juurta myöten. Kohta kyrpä vetäytyi kiiltävänä ja liukkaana lähes kokonaan ulos. En malttanut olla osallistumatta, vaan kumarruin, suutelin ja nuolin pikaisesti pillulta maistuvaa kullia, päästäen sitten Harrin jatkamaan panemista.

me_kolmestaan.jpg

 

Samalla Harrin sormet hakeutuivat takaapäin jalkojeni väliin alkaen hieroa klitoristani.

Seurasin kiimaisena kullin liikettä Tanjan pillussa. Välillä suutelin Tanjaa ja hän olisi selvästi halunnut enemmän huomiota myös minulta, mutta katseeni oli miltei kokoajan liimaantunut Harrin kulliin. Näky oli hypnoottinen. Kulli oli välillä lähes kokonaan näkyvissä ja pian kokonaan piilossa upeassa, kiimaisessa pillussa. Pian Tanja alkoi kiemurrella ja vapista orgasmista. Minä sain samalla uuden orgasmin Harrin sormien ja kiihottavan näkymän ansiosta.

Myös kulli tummui ja sen vauhti kiihtyi. Harri laukesi ja pallit pumppasivat kouristellen lastinsa kiljuvan Tainan sisään.

Harri jäi hetkeksi läähättäen makaamaan Tanjan päälle. Kun hän lopulta vetäytyi ulos Tanjasta, katsoin spermasta, punaista pillua ja enkä voinut olla jälleen maistamatta sitä. Tanja vääntelehti minun suudellessa hänen mansikkaa.

 

Kuluvan yön aikana kuvasimme vielä pari kuumaa kohtausta. Yhdessä olimme Tanjan kanssa kahdestaan. Toisessa Harri ja Tanja harrastivat rajua seksiä, minun kuvatessa.

 

Päiväaurinko herätti minut. Tunsin molemmin puolin itseäni lämpimän vartalon. Venyttelin ja toisetkin heräsivät siihen.

Myöhäistä aamupalaa syödessämme Tanja kysyi huolissaan, - Eihän tämä materiaali päädy mihinkään yleiseen levitykseen?

- Ei tietenkään, kyllä tämä on ihan kotikäyttöön ja muistin piristämiseksi vanhana, vastasin.

- Voisinko minä saada kopion tästä, Tanja jatkoi huojentuneena ja pyytävänä.

- Minä editoin ja poltan sinulle DVD:n. Anna osoite, niin me lähetetään se, Harri sanoi.

 

Teimme Harrin kanssa kahdestaan vielä pari pornopätkää, yhden tietenkin dyynien päällä. Kuvasimme myös sukulaisille sopivaa materiaalia.

 

Kotona Harri editoi materiaalista kaksi elokuvaa, tylsän sukulaisille, noin viisi minuuttia ja toisen todella kiihkeän meille, 45 minuuttia. Kiihkeästä lähetimme osakopion Seinäjoelle, mukana saate mahdollisesta uudesta elokuvasta.

 

Syksyllä kun Harri lähti saunomaan kahden parhaan kaverinsa kanssa ja minä jäin kotiin. Katsoin hyllystä löytyisikö joku hyvä elokuva. Meidän Kalajoki-dvd oli kadonnut omalta paikaltaan ja säikähdin hänen toteuttaneen aikomuksensa. Olin jo aikeissa soittaa hänelle, kun huomasin hyllyssä hienon paketin. Paketissa oli DVD:mme lisäksi uusi muistikortti kameraamme ja viesti: "Tanja tulee käymään luonasi", ja samassa ovikello soi.