Puistofantasia

Olin juuri saanut mahtavan orgasmin. Makasin voipuneena Villen sylissä ja hän piti minusta tiukasti kiinni. Olin käyttänyt jälleen mielikuvitustani onnistuneesti.

– Mitä ajattelit äsken, kun sait orgasmin? Ville kysyi yhtäkkiä kuin olisi lukenut ajatukseni.

– Sinua tietenkin, vastasin nopeasti, liiankin nopeasti.

– Hei, tarkoitan ihan oikeasti, kai sinulla on jotain fantasioita silloin kun me naidaan.

Mietin hetken aikaa vastausta, ennen kuin uskalsin sanoa, - Fantasioin, että olin tulossa ravintolasta kotia kohti. Oikaisin puiston kautta, kun minuun tartuttiin takaapäin. Minulla oli pelkkä mekko päällä. Sitten minua pantiin siinä, enkä voinut muuta kuin alistua siihen. Ja oli siinä joitakin katsojakin. Ja muuta sellaista, kerroin epämääräisesti.

  Ville oli hetken hiljaa ja sanoi sitten, – Mitä, jos järjestettäisiinkin sinulle oikeasti sellainen tilanne.

– Joo, järjestetään vain, sanoin leikilläni.

– Tarkoitin ihan oikeasti, hän sanoikin vakavammalla äänellä.

– Joo, tuossa läheisessä puistossa, jatkoin huvittuneena.

– Ok, Ville kuiskasi, rutisti minua tiukasti, suuteli niskaani ja hetken päästä hän rentoutui. Pian kuulin hänen tasaisen hengityksen ja arvasin hänen nukahtaneen. Minä jatkoin vielä fantasian jälkilämmittelyä ja nukahdin nähden unta öisestä puistosta.

Tiistaina kun Villen tuli töistä kotiin, hän tuli taakseni ja puristi minua. Hän suuteli niskaani pitkään ja kuiskasi sitten korvaani, – Ensi perjantaina se sinun fantasiasi toteutuu.

Minulla meni hetki ennen kuin tajusin mitä hän luultavasti tarkoitti.

– Mitä fantasiaa sinä tarkoitat, kysyin hämilläni.

– Sitä puistofantasiaasi.

– Mitä, ethän sinä ole tosissasi, kysyin vielä enemmän hämilläni ja tunsin kuinka pilluni alkoi kostua tahattomasti.

– Kyllä, minä olen järjestänyt kaiken.

– Miten niin järjestänyt kaiken, kysyin tuntien samalla kuumotuksen leviävän myös alavatsaani.

– Perjantai-iltana minä vien sinut sinne puistoon ja lähden pois. Yksi kaverini toteuttaa fantasiasi.

Mietin kuumeisesti tilannetta, ei sillä enkö olisi halunnut toteuttaa fantasiaa, mutta kaikki muu mikä siihen liittyi, arvelutti minua.

Siinä miettiessäni Ville käsi siirtyi vyötärölleni ja taitavat sormet avasi farkkujeni napin, sama tapahtui vetoketjulle. Sormet luikertelivat pikkuhousuihini ja siitä kiimaiseen jalkoväliini.

– Jaaha, eiköhän mennä sänkyyn jatkamaan tätä keskustelua, hän sanoi, koppasi minut syliinsä ja kantoi makkariin.

– Etkö… muka… halua… toteuttaa… fantasiaasi, Ville läähätti työntöjen tahdissa.

Haluan…haluan! huusin ja voihkin hänen alla.

– Sitten… asia… on… sovittu… sovittu…sovittu… 

Koko loppuviikon asia pyöri mielessäni, välillä olin aivan kiimainen ja välillä aivan kauhuissani.

Yritin puhua asiasta vielä Villen kanssa, mutta hän sanoi vain että asia oli jo sovittu. Toisaalta olin hyvilläni hänen asenteesta, sillä välillä olisin ollut valmis perumaan koko asian, mutta nyt Ville ei antanut minulle siihen mitään mahdollisuutta. Ja kyllä minun täytyi itselleni rehellisesti myöntää, että odotin ja halusin fantasiani todella toteutuvan.

Valmistauduin ristiriitaisissa tunteissa iltaan. Istuin alasti peili edessä, laitoin meikin ja hiukset huolella.

virva1.jpg

Kun olin tyytyväinen niihin, nousin ja puin pikkuhousut jalkaani. Sovitin kolmea mekkoa, ennen kuin löysin mieleiseni. Päädyin löysään, valkoiseen, puolireiteen yltävään ja helposti riisuttavaan mekkoon.

Kun olin valmis, Ville katseli minua silmät kiihkosta loistaen ja kehui ulkonäköäni. Hän tuli luokseni, suuteli minua ja hyväili selkääni. Pian hänen kätensä hivuttautui pyllylleni.

– Sinullahan on liikaa vaatetta päälläsi, hän sanoi, nosti mekkoni helmaa ja tarttui pikkuhousuihini vetäen ne alas nilkkoihin. – Nämähän eivät kuulu siihen sinun fantasiaasi.

– Lähdetään menemään ettei hänen tarvitse odottaa, Ville jatkoi.

Astuin pois pikkareistani entistä kiihottuneempana – Kuka se on, kysyin.

– Enpä kerro, mutta sen sanon että et varmasti pety sen varustukseen.

 

Kävelimme kohti puistoa. Ilma oli lämmin vaikka aurinko oli jo laskeutunut ja alkoi hämärtää. Olin todella jännittynyt ja minua pelotti hirveästi, mutta toisaalta olin valtavassa kiimassa.

– Ei minusta taida olla tähän, sanoin tukahtuneesti ja puristin Villen kättä hädissäni.

– Nyt on myöhäistä perääntyä, kaikki on jo järjestetty. Toteutetaan fantasiasi nyt kun se on mahdollista, muuten sinä kadut myöhemmin kun et tehnyt sitä, kun oli näin hyvä mahdollisuus.

Saavuimme puistoon ja Ville johdatti minut kävelytietä pitkin puiston metsänpuoleiseen laitaan.

– Tässä se paikka on, hän sanoi ja pysähtyi harmaan, vajaan metrin korkuisen hiekoituslaatikon viereen.

Katsoin ympärilleni. Kävelytie jatkui molempiin suuntiin, mutta muuten paikka oli aika suojainen, isoja pensaita oli molemmin puolin tietä. Oli hämärää mutta ei vielä läheskään pimeää.

Takerruin Villeen puristaen häntä tiukasti, hän suuteli minua kiihkeästi ja irrottautui sitten.

– Odota tässä ja nauti, hän vielä sanoi hymyillen ja lähti kävelemään poispäin. Katsoin hänen menoaan ja otin jo askeleen hänen peräänsä, mutta jäin kuitenkin lopulta seisomaan siihen. Kuulostelin ääniä, mutta en kuullut kuin liikenteen huminaa kauempaa.

 

Seisoi jännittyneenä ja niin kiimaisena, että en muista ikinä olleeni semmoisessa tilassa pelkän odotuksen vuoksi.

Pikemminkin vaistosin kuin kuulin kuinka joku tuli taakseni. Yritin katsoa kuka se oli, mutta voimakas käsi tarttui niskaani ja esti minua kääntämästä päätäni. Toinen käsi kiertyi ympärilleni ja tulija työnsi minut vasten hiekoituslaatikkoa. Haistoin miellyttävän partaveden ja oluen lievän tuoksun.

Ympärilläni oleva käsi nykäisi mekkoni ylös kainaloihin asti ja sormet tarttuivat paljaaseen rintaani. Siinä minä seisoin lähes alastomana korkokengissä ja mekko kainaloissa tuntemattoman miehen armoilla, ja olin niin kiimassa kuin vain voi ajatella. Sormet puristivat kovaa nänniäni melkein kipeästi ja tunsin huulet niskassani. Tuntematon alkoi imeä niskaan niin lujaa että tiesin siihen jäävän jäljen. Hänen vyönsolki painoi alaselkääni ja tunsin muutakin kovaa pyllyäni vasten. Niskalla oleva käsi siirtyi vatsani yli haaroihini, samalla kuin polvi pakotti minut levittämään jalkojani, avaten sormille pääsyn kiimaiseen pilluuni. Karhea sormi työntyi liukkaitten häpyhuulteni väliin, hieroen samalla turvonnutta klitoristani. Voihkin tukahtuneesti. Pian sormet ottivat kohteeksi pelkän klitorikseni, hieroen ja puristellen sitä rankasti. Aistimukseni vaihtelivat nautinnon ja kivun välillä. Juuri kun tunsin orgasmin lähestyvän, sormi lopetti hieromisen ja käsi siirtyi takapuolelleni ja karhea sormi tunki nyt rajusti sisään kiimaiseen pilluuni, alkaen hieroa sitä. Kun sormi osui G-pisteeseeni, värähdin rajusti. Tuntematon huomasi sen ja alkoi kiusata sitä oikein kunnolla. Minä olin niin kiimassa, etten sillä hetkellä välittänyt mistään muusta.

Kuulin kilahduksen kuinka vyö aukeni, tiesin mitä seuraavaksi tapahtuu ja odotin sitä kiihkeästi. Käsi tarttui hiuksiini ja tuntematon painoi minut laatikon päälle. Tunsin kovan terskan häpyhuulieni välissä ja samassa kyrpä tunkeutui yläviistosta rajusti sisääni.

virva2.jpg
 

 

En voinut mitenkään estää sitä enkä halunnutkaan. Tuntematon alkoi panna minua todella rajusti. Tunsin yhtä aikaa kipua ja hurjaa nautintoa. Hänen toisen käden peukalo painoi peräreikääni juuri sen verran, ettei se tunkeutunut sisään sinne.

  Ähinän lomassa kuulin puhetta ja lähestyviä askeleiden ääntä.

- Joku on tulossa, huohotin hädissäni.

- Mitä sitten, tuntematon sanoi ja jakoi panemista entistä rajummin.

Kuulin kuinka tulijat lähestyivät. Yhtäkkiä puhe loppui ja kuulin askeleiden hidastuvan. Käänsin päätäni sen verran kuin pystyin ja näin ulkonäkötutun pariskunnan katsovan meitä kulkiessaan hitaasti ohitsemme. Se kiihotti minua vielä entisestään jos mahdollista.

Keskityin naimiseen enkä välittänyt jäikö pariskunta katsomaan. Voihkin ja kiemurtelin hiekkalaatikon päällä. Kuhmurainen kulli kiihdytti vain vauhti ja peukalo kävi hakemassa liukkautta kiimaisesta pillustani.

Peukalo painoi lujemmin peräaukkoani ja kun se luiskahti sisääni, sain räjähtävän orgasmin, joka tuntui joka solussa. Huusin ja värisin kauttailtani. Armoton kulli vain jatkoi loputonta liikettä ja pyllyssäni oleva peukalo myötäili työntöjä.

 Minun orgasmini vain jatkui ja jatkui. Tuntemukseni sekoittuivat päässäni yhdeksi mylläkäksi, en enää tiennyt oliko se hurmiota vai tuskaa.

Lopulta tunsin kuinka muutenkin iso kyrpä paisui ja laukaisi sisääni valtavan siittiöarmeijan. Vielä muutama tyhjentävä työntö ja kyrpä vetäytyi ulos rääkätystä pillustani. Huohotin hetken mahallani laatikon päällä. Sitten nousin vapiseville jaloilleni ja käännyin kohti tuntematonta mutta näin vain ripeästi poistuvan miehen selän.

Viereisestä pusikosta kuului oksan katkeamisen ääni. Katsoin sinne hätkähtäen ja näin oksien välistä tutut kasvot.

– Oliko se kiihottavaa, Ville kysyi silmät kiihkosta palaen tullessaan luokseni. Hän olikin seurannut koko toimituksen pusikosta.

– Vielä kysytkin, vastasin vielä vapisevana.

 Ville tarttui kyynärvarsiini, suuteli minua kiihkeästi ja työnsi samalla minut hiekkalaatikon päälle istumaan. Hän nykäisi farkkunsa auki ja vapautti kivikovan kullinsa.

- Nyt on minun vuoro, hän sanoi käheästi, tarttui polviini ja levitti jalkani. Hän tunki kovan kullinsa vielä orgasmista tiukkaan ja supistelevaan valmiiksi spermaiseen pilluuni.

Hän alkoi panna minua lähes raivon vallassa.  Ville oli niin kiihkossa, ettei mennyt kuin hetki, niin hän tyhjeni syvästi huokaisten sisääni. Hän suuteli minua ja antoi kalunsa rauhassa rentoutua sisälläni, ennen kuin veti sen pois.

 

Lähdimme kävelemään kotia kohti. Minun jalat olivat vielä aika huterat, pilluni oli todella hellä ja tunsin lämpimän sperman valuvan pitkin reisiäni.

 

Seuraavana iltana näin tyttökaverin pubissa. Hän kysyi leikillään kuka oli purrut minua niskaan. Vastasin etten tiedä, eikä kaveri tiennyt kuinka tosissani olin.

Vielä tänä päivänäkään en tiedä kuka se panija oli, mutta aina kun törmäämme Villen kavereihin, mietin olisiko se hän. Jos olisi, niin mitä hän ajattelee minusta, siitä nainnista ja haluaisiko ottaa uudestaan, ja minä olen heti kiimassa. Ville kyllä tietää se ja käyttää tilannetta onneksi häpeämättömästi hyväkseen.

 

Nyt minulla on uusi fantasia.