Ekakerta

 

Olin varmasti luokkamme ujoin tyttö. Olin todella kateellinen varsinkin parille meidän luokan suositulle tytölle. Pojat kertyivät aina välitunnilla heidän ympärille ja muutenkin, kun se vain oli mahdollista. Tytöt, Susan ja Eija olivat aina meikattuja ja heillä oli muotivaatteet päällä. He eivät olleet mitään älyn jättiläisiä, mutta hyvän näköisiä ja sehän riitti sen ikäisille pojille.eka1.jpg

Monena iltana olin riisuuntunut alasti, katsonut itseäni peilistä ja verrannut itseäni heihin. En juuri meikannut enkä käyttänyt muotivaatteita. Mutta minä olin pitempi, minulla oli isommat rinnat ja paljon parempi pylly kuin heillä, mutta pojat eivät olleet kiinnostuneet minusta.  Minulla oli myös paljon parempi toikkari kuin heillä. Olinhan se luokan pinko. Ysiluokan loppuessa sain vielä stipendinkin ja kuuli siitä kyllä Susannalta ja Eijalta.  

 

Kesäloman ensimmäinen viikko oli aika tylsä. En hakenut edes mitään kesätyötä, koska olin menossa serkkuni luo Piikkiöön. Menin junalla Turkuun ja siellä serkkuni Sari oli isänsä kanssa minua vastassa. Menimme heidän omakotitaloon Piikkiöön.

Sari oli samanikäinen ja kokoinen kuin minä. Hän oli vaaleatukkainen ja kaunis. Ja kaikenpuolin oikein mukava, mutta meikkasi mielestäni liikaa ja käytti muotivaatteita, varsinkin minihameita. Jo ensimmäisen päivän iltana Sari alkoi ihmetellä minun tyyliäni ja aikoi tehdä sille jotain.

”Huomenna katsomme mitä sille voi tehdä”, hän totesi sillä lailla, niin kuin se olisi jo päätetty.Aamulla kun heräsimme, Sari alkoi heti toteuttaa suunnitelmaa minun siirtämistä nykymuodin maailmaan. Hän penkoi laukkujani ja huokaisi tuskissaan, ”Eihän täällä ole oikein mitään käyttökelpoista. No katsotaan mitä löydämme minun kaapeista.”

Ja kaapeista kyllä löytyi. Hän heitteli sängylle vaatteita ja tokaisi, ”aloitetaan noista." Katsoin ihmeissäni vaateläjää. ”No ala sovittamaan”, Sari sanoi kärsimättömänä.

Minun ei auttanut kuin alkaa sovittaa vaatteita Sarin arvioivan katseen alla. Välillä tunsin olevani melkein alasti, kun asu oli niin niukka. Noin puolen tunnin kuluttua minulla oli kuulemma täydellinen asu päällä. Katsoin itseäni peilistä, minulla oli valkoinen minihame, punainen T-paita ja punaiset tennarit. Täytyy myöntää, että asu sopi minulle hyvin. ”Nyt vielä meikki ja hiuksille pitää tehdä vielä jotain sillä tyvikasvu näkyy jo”, Sari tuumasi kuin itsestään selvyytenä.

Menimme aamupalalle. Sarin isä oli myös paikalla.”Vietkö meidät Turkuun, meidän pitää päästä kampaajalle ja ostoksille,” Sari kysyi isältään.”Sopii, minulla onkin sinne asiaa”, kuuluui vastaus sanomalehden takaa.

Kävimme Turussa shoppailemassa Sarin toimiessa tyyliasiantuntijana ja kävin leikkauttamassa haarahiukset pois sekä värjäytin hiukseni uudelleen Sarin tuttavakampaajan luona. Oikeasti olin vaaleahiuksinen.

 

Oli aurinkoinen ja lämmin aamu. Olimme pihalla juomassa myöhäistä aamukahvia kun musta auto ajoi pihaan. Autosta nousi kaksi noin kahdeksantoistavuotiasta poikaa. Molemmat heistä olivat kivan näköisiä. Toinen oli ruskeatukkainen ja toinen mustatukkainen. Pojat tulivat meidän luo rennosti kävellen ja hymyillen. ”Hei, mitäs mimmit?” toinen heistä kysyi.

”Hei”, Sari vastasi, ”tässä ovat Sami ja Kale, kylän rakkarit ja mummujen pelottajat” hän jatkoi nauraen. ”Tässä on minun serkkuni Teija.”

”Hei”, vastasin ujosti, katsoen samalla varovasti poikia. Pojat istuivat pöytään lupaa odottamatta. Jutustelimme kaikenlaista, kunnes Kale kysyi lähdettäisikö katselemaan ympäristöä autolla. Suostuimme siihen ja sain opastetun kierroksen Piikkiöön ja Paraisiin. Minusta molemmat pojat olivat aivan mahtavia, varsinkin Sami. Seuraavana päivänä kävimme heidän kanssa tutustumassa Turkuun. Selvisi että molemmat pojat olivat lomalla kesäkuun ja aloittaisivat kesätyöt heinäkuussa.

 

Aamu valkeni jälleen aurinkoisena ja säätiedotuksessa oli luvattu lähes helteisiä lämpötiloja. Olimme jälleen aamukahvilla ulkona, kun tuttu musta auto ajoi pihaan. Sami nousi autosta ja kysyi, ”Mitä meinaatte tehdä tänään?”
”Eipä ole mitään kummempia suunnitelmia”, Sari vastasi.
”Lähdetään rannalle, me tiedetään hyvä ja rauhallinen paikka. On hiekkaranta ja kaikki”
”Lähdetäänkö”, Sari kysyi katsoen minuun lähes anovasti. Arvasin hänen olevan kiinnostunut ainakin toisesta pojasta.Mietin hetken kuumeisesti, halusin kauheasti lähteä mutta ujous pyrki pintaan. Kuulin kuitenkin itseni sanovan, ”lähdetään vain.”
”Hienoa me otetaan jotain syömistä ja juomista mukaan”, Sami sanoi ja jatkoi, ”käymme hakemassa tavarat ja tulemme noin puolen tunnin kuluttua hakemaan teidät.”

Poikien lähdettyä renkaat vinkuen hakemaan tavaroitaan, kysyin Sarilta oliko hän ihastunut jompaankumpaan pojista. ”Minusta Kale on aivan ihana ja se on selvästi ihastunut minuun. Ainakin toivon niin", Sari vastasi unelmoivasti. ”Älä huolehdi, sinuun ihastuu kaikki pojat” sanoin hiukan kateellisena.
”Minusta Sami katselee sinua aika unelmoivasti. Taitaa olla aika kiinnostunut sinusta.”
”Höpö, höpö”, vastasin naama punaisena vaikka toivoinkin sen olevan totta. Pakkasimme pyyhkeet ja laitoimme bikinit valmiiksi päällemme. Minun oma uimapuku ei tietenkään kelvannut, vaan Sari antoi yhdet omat bikinit lainaa. Ne oli kyllä aika kangasta säästellen tehty, mutta hän sai tietenkin puhuttua ne minulle päälle.

”Varaudu sitten syömään grillimakkaraa. Olen aivan varma etteivät he keksi muuta matkaevästä. Pojat luulevat että makkaran muoto saa meidät kerralla kuumiksi, se on varmaan niiden mielestä riittävä esileikki”, Sari nauroi. ”Toivottavasti ottavat sitten ainakin sinappia mukaan”, mietin ääneen.

 Pojat tulivat vajaan puolen tunnin päästä, kuten oli sovittu. Ajoimme jonkun matkaa ykköstietä Helsinkiin päin ja käännyimme siltä pienemmälle tielle ja lopulta vielä pienemmälle mökkitielle, kunnes saavuimme ison huvilan pihaan. ”Tämä on minun kaverin vanhempien mökki ja he kaikki ovat Kanarialla, niin tänne ei tule ketään muita”, Kale sanoi. ”Mennään tuonne rannalle”, hän jatkoi osoittaen hienoa hiekkarantaa.
”Kyllä joillakin on asiat hyvin”, Sari huokaisi katsoessaan rantaa. ”Ja sitten ne lähtevät johonkin tunkkaiseen turistikohteeseen kesää viettämään”, kuului jatko melkein vihaisesti. Olin samaa mieltä. Ranta oli hienoa vaaleaa hiekkaa ja vesi näytti syvenevän nopeasti, koska laituri oli niin lyhyt. Siinä oli oikeastaan kaksi hiekkarantaa, koska yhdessä kohti kasvoi pensaita melkein vesirajaan saakka jakaen rannan kahteen osaan.Sami kantoi kylmälaukkua. ”Otimme makkaraa evääksi, voidaan paistaa nuotiolla”, hän sanoi osoittaen valmista nuotiopaikkaa.
Sari ja minä purskahdimme nauramaan.”Onko sinappia mukana?” Kysyin naurun lomassa.
"On tietenkin”, Kale vastasi katsoen meitä ihmeissään. ”Mikä nyt on hätänä?"
Ei mikään”, vastasin. 

Levitimme kaksi vilttiä vierekkäin hiekalle ja vähensimme vaatetta. Minusta Sarilta saamani bikinit tuntuivat kutistuneen vielä pienemmiksi matkan aikana. Samin katsoessa minua, tunsin olevani lähes alasti, mutta jostakin syystä olin oikeastaan hyvilläni pienistä bikineistä. Kalen silmät näyttivät liimaantuneen Sariin. Sari asettui toiselle viltille ja ennen kuin minä kerkesin hänen viereen, Kale sukelsi samalle viltille. ”Tämä on varattu, sinä saat etsiä itsellesi toisen paikan.” Hän sanoi nauraen.

 Asetuin toiselle viltille selälleni ja Sami tuli viereeni. Huomasin hänen tutkivan vartaloani hyvin tarkkaan ja se sai minut ensin jotenkin vaivautuneeksi, mutta vähitellen rentouduin. ”Ottiko kukaan aurinkorasvaa mukaan”, Kale kysyi.
”Ei me ainakaan”, vastasin.   
”Voit sinä hieroa Saria muutenkin, kuvittele levittäväsi voidetta” Sami neuvoi.
”Okei”, Kale sanoi ja alkoi levittää olematonta rasvaa oikein nautinnollisesti Sarin selkään ja takareisiin. Kädet hivelivät myös pakaroita.Sari näytti tykkäävän olemattoman voiteen levityksestä.
 Välillä kävimme kokeilemassa meriveden lämpötilaa, että jos uitaisiin, mutta vesi oli vielä tähän aikaan kesästä aivan älyttömän kylmää. Pojat sytyttivät samalla nuotion isoista koivuhaloista, jotta saataisiin kunnon hiillos makkaroille. 

Kun asetuimme takaisin ottamaan aurinkoa, Sari makasi selällään ja Kale alkoi levittää olematonta aurinkovoidetta tämän etupuolelle, hyväillen estottomasti Sarin vartaloa. Pian he jo suutelivat keskenään.
”Pitäisikö meidän jättää nuo kahdestaan kuhertelemaan, ei tuota viitsi katsella” Sami sanoi muka äkäisenä. ”Mennään me tuonne kauemmas.” Sami nousi ja nyki vilttimme reunasta. Nousin ylös. Sami lähti kävelemään rantaa pitkin, ohitti pensaikon ja levitti viltin sen taakse hietikolle ja hyppäsi sille makaamaan. Menin perässä hiukan huolestuneena siitä mihin tämä vielä johtaa.

Asetuin vatsalleni hänen viereen. Sami kertoi tarkemmin itsestään ja perheestään. Myös minä kerroin itsestäni, vaikka siinä ei ollut paljon kertomista. Minusta oli mukava vain kuunnella Samia.
”Tuolla menee mahtava vene", Sami sanoi osoittaen merelle.
Käännyin selälleni nojaten kyynärpäillä maahan ja katsoin merelle. Siellä oli tosiaan iso huvijahti menossa kohti etelää.”Olisipa minullakin tuommoinen” sanoin haaveilevasti.

Seurasimme veneen kulkua. Pian Sami kääntyi minuun päin, laittoi sormen vatsalleni ja kuljetti sitä viettelevästi edestakaisin. En uskaltanut liikahtaakaan, tuntui kuin sormessa olisi ollut sähkövaraus. Siirsin katseeni hänen vihreisiin silmiin. Hän katsoi minua pitkään ja kumartui sitten minua kohti aikoen selvästi suudella. Jouduin paniikkiin. Vedin päätäni taaksepäin, kunnes olin pää vilttiä vasten enkä voinut enää paeta kauemmas. En minä osaa, en osaa! ajattelin kauhuissani. Samin huulet lähestyivät minua. Suljin silmäni. Tunsin kosteat, pehmeät huulet omillani.
Olin aluksi kireä kuin viulun kieli, mutta suuteleminen ei ollutkaan niin kauheaa, vaan oikeastaan ihan helppoa ja mukavaa. Rentouduin hieman ja yritin olla mukana. Samin toinen käsi hyväili kylkeäni siirtyen vähitellen kohti rintaani. Sormet saavuttivat bikinieni yläosan ja liukuivat kankaan alle, jouduin paniikkiin. Toisaalta halusin hänen jatkavan, toisaalta huusin mielessäni, lopeta! Sormet saavuttivat kovana nöpöttävän nännini puristaen sitä hellästi, värähdin kauttailtani, tuntui kuin olisin saanut sähköiskun. Olin niin ristiriitaisessa tunnelmassa etten oikein tiennyt mitä tehdä. Jalkovälini kastui ja tunsin mahtavaa kihelmöintiä siellä, mutta samalla tunsin kauhua.

”Teijaaa! Missä te olette”, kuului Sarin huuto pensaiden takaa. Pyörähdin hädissäni pois Samin alta juuri kun Sari tuli näkyviin. Nousin istumaan toinen rinta paljaana ja riuhdoin sitä kiireesti piiloon.
”Hiillos olisi valmiina, jos kerkeätte paistamaan makkaraa, mutta teillä taitaa olla muutakin tekemistä”, Sari sanoi kiusaten.
”Me tullaan heti”, sanoin helpottuneen ja samalla osittain pettyneenä noustessani ylös.
”Tulen ihan kohta perässä” Sami tuumasi äänessä tuskaa ja jäi istumaan. Sari kikatti kovaan ääneen, mutta minulta juttu meni vähän ohi.

Söimme nuotiomakkarat ja joimme limsaa. Syötyäni hain viltin pensaikon takaa ja levitin sen toisen viereen. Olin saanut sille päivälle tarpeeksi jännitystä.

Pojat tulivat lähes joka aamu hakemaan meitä ja ajelimme ympäriinsä. Toki välillä teimme vähän muutakin. Kolme päivää ennen juhannusta, yhdellä automatkoistamme, Kale kysyi lähtisimmekö viettämään Jussia heidän mökille saaristoon. Sari oli heti innoissaan, mutta minä olin kahden vaiheilla. Kun kuulin että Kalen vanhemmat myös tulevat sinne, niin minäkin innostuin asiasta. Tunsin oloni turvallisemmaksi, kun aikuiset olisivat paikalla.

 

Juhannusaattoaamuna Sarin äiti vei meidät venesatamaan ja menimme tavaroiden kanssa laiturille odottamaan poikien venettä. Päivä oli onneksi aurinkoinen, vaikkakin aika tuulinen. Vene tuli ajallaan ja pojat auttoivat meidät ja tavaramme siihen. Lähdimme kohti saarta Kalen ohjatessa venettä.

”Minun vanhemmat ovat purjehtimassa ja isä soitti aamulla, etteivät he välttämättä ehdi mökille vielä päivällä, koska heillä on niin kova vastatuuli, mutta ovat illaksi perillä”, Kale kertoi meille.
Tuuli oli tosiaan aika navakka ja vene alkoi keinua kovasti, kun pääsimme kauemmas rannasta. Sami otti pelastusliivit esille ja käski meidän laittaa ne varalta yllemme. Olin hiukan jännittynyt, koska en ollut tottunut olemaan veneessä. Sami huomasi sen ja tuli minun viereeni istumaan laittaen kätensä ympärilleni rauhoittaakseen minua, hivellen samalla niskaan. Yläpääni rauhoittui kyllä, mutta samaa ei voi sanoa alapäästäni.

Olimme olleet veneessä noin puolitoista tuntia, kun Kale sanoi, ”tuolla on meidän mökki” osoittaen samalla pientä saarta. Saari oli tosiaan aika pieni. Siinä kasvoi pieni mäntymetsikkö ja ’mökki’ oli tehty sen viereen. Muuten saari oli aivan kalliota. Kale ohjasi veneen laiturin viereen. Sami hyppäsi tottuneesti köysi kädessä maihin ja sitoi veneen kiinni. Hän auttoi minut ja Sarin veneestä. Kale ojensi matkatavarat meille.

Pojat esittelivät meille saaren ja saunarakennuksen sekä mökin. ’Mökki’ oli upea, se oli paremmin varusteltu kuin minun kotini. Sähköä sai aurinkokennoista ja aggregaatilla.  Ainoa puute siellä oli se, että juomavesi täytyi kuljettaa maista mukana. Onneksi mökillä oli sadeveden keruujärjestelmä, niin pesuvettä ei tarvinnut kuljettaa veneellä. Mökissä oli kolme makuuhuonetta. Saimme Sarin kanssa yhden makuhuoneen, tai niin kuin Kale sanoi, huonejako on alustava ja iski Sarille silmää.

 

Kun olimme majoittuneet ja syöneen valmiita voileipiä, pojat kävivät panemassa saunan lämpiämään. Sen jälkeen menimme rantakalliolle istumaan ja juttelemaan. Noin tunnin kuluttua näimme moottoriveneen tuleva saarta kohti. Vene tuli lähelle rantaa, pysähtyi ja siinä oleva mies huusi, ” Hei Kalle, isäs otti yhteyttä ja käski ilmoittaa, etteivät he pääsekään tänne ainakaan tänään, koska ne ovat ajaneet kivelle. Heille itselleen ei käynyt mitenkään ja veneeseenkään ei tullut paljon vaurioita. Käski olla kiltisti ja kielsi juomasta viinaa, eikä saa hukkua.”

”Selvä Ahti, kiitos ilmoituksesta niin ei tarvitse huolehtia missä ne viipyvät. Lupaamme olla hukkumatta ja muutenkin kiltisti”, Kale huusi takaisin ja vilkaisi Saria hymyillen. Sari hymyili takaisin. Vene kääntyi ja lähti takaisin.

Pojat olivat hetken hiljaa, katsoivat toisiaan hymyillen ja sitten Sami sanoi, ”Ei muuta kuin kyläkauppaan.”
”Mitä te sinne”, Sari kysyi.
”No kaljaa!” Kuului kuin yhdestä suusta. Sami meni mökille ja hänellä oli palatessa kaksi kylmälaukku mukana. ”Tuossa teille sillä aikaa juotavaa”, hän sanoi laskiessaan toisen laukun viereemme. ” Pitäkää huoli saunasta. Puut ovat saunan eteisessä. Sitten kun lämpömittari näyttää 65:tä, sauna on valmis. Käykää saunassa jos haluatte tai odottakaa mieluimmin meitä, niin käydään yhdessä. Meillä menee reissussa reilu tunti.”

 

Poikien lähdettyä menimme saunalle. Sauna itse käsitti yhden ison huoneen jossa löylyteltiin ja peseydyttiin samassa tilassa sekä ison suojaisan terassin. Löysimme puut ja lisäsimme niitä kiukaan ja padan alle.

”Otetaan vähän aikaa aurinkoa”, Sari ehdotti ja otti terassilta ison huovan. Menimme takaisin rannalle  ja levitimme huovan jääkauden hiomalle tasaiselle kalliolle. Aloimme riisuuntua ja Sari otti kaikki vaatteet pois. Katsoin häntä vähän hämilläni ja vilkaisin vaistomaisesti ympärillemme.
”Ei täällä ketään ole katsomassa. Otetaan rajatonta rusketusta.” Sari naurahti ja asettui huovalle selälleen. Vilkaisin vielä varalta ympärilleni ja riisuin vaatteeni pois. Asetuin vatsalleni makaamaan Sarin viereen. Yhtä äkkiä Sari pomppasi ylös, ”mitähän tuossa kylmälaukussa on?” Hän mietti, meni laukun luo ja avasi sen.
”Täällä on neljä pulloa kaljaa. Pojat ovat näköjään varanneet meille kaikille yhden pullon saunakaljaksi. Eivät uskaltaneet ottaa enempää mukaan, kun Kalen vanhempien piti olla täällä, eikä me olla täysikäisiä.”
Sari otti kaksi pulloa ja toi toisen niistä  minulle. Otin pullon empien käteeni. Sari huomasi empimiseni ja kysyi, ”Oletko juonut aikaisemmin?”
”Muutaman kerran olen maistanut, mutta en muuten.”
”Kannattaa olla varovainen tämän kaljan kanssa. Korkeintaan yksi pullo tunnissa tai vieläkin vähemmän, ettei tule tehtyä mitään ajattelematonta. Minä käyn hakemassa avaaja." Sari sanoi ja lähti käymään mökissä.
eka2.jpg

Maistelin varovasti olutta samalla kun juttelimme pojista ja seurustelusta. Kerroin, etten ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa. Sari oli siitä vähän ihmeissään.

Kävimme välillä alasti lisäämässä puita saunaan. Minusta tuntui jotenkin oudolta mutta samalla kiihottavalta kulkea ilman vaatteita saaressa. Kun jälleen otimme huovalla aurinkoa ja Sari makasi selällään, katsoin häntä. Sarin rinnat olivat terhakkaasti pystyssä ja vaalea karvoitus oli leikattu melkein kokonaan pois. Kysyin Sarilta oliko hän ollut miehen kanssa sillalailla.

”Olen, yhden kanssa. Seurustelin hänen kanssa melkein vuoden, mutta sitten meille tuli sen verran erimielisyyksiä, että erosimme.”
”Oletko katunut sitä, että olit hänen kanssa sillai?”
”En, se oli ihan hyvä kokemus. Ja voi siitä puhua muutenkin kuin ’sillai’.”
”Mitä ehkäisyä käytit?”
”Ensin kumia ja sitten hommasin pillerit.”
”Minä olen syönyt pillereitä melkein vuoden kuukautiskipuihin.”
”Sittenhän sinulla ei ole mitään hätää, jos alkaa panettamaan,” Sari nauroi.
”Oletko ajatellut olla Kalen kanssa sillai tai oletko jo ollut?”
”Millai?” Sari kiusasi.
”No sillai sängyssä.”
”Ai, tarkoitatko, onko me naitu Kalen kanssa?”
”Niin”, vastasin naama punaisena.
”Ei me olla vielä nainut, mutta toivottavasti huomenna saat eri vastauksen samaan kysymykseen, minusta hän on aivan mahtava tyyppi.” Sari sanoi huokaisten. ”Entä jos Sami yrittää panna sinua, niin annatko?” Hän jatkoi haastavasti. Mietin kuumeisesti, toisaalta haluaisin tavattomasti kokeilla sitä Samin kanssa, mutta minua pelotti hirvittävästi. ”Ei se kuitenkaan mitään yritä”, kuittasin.
”Ei varmaankaan”, sanoi Sari vähemmän vakuuttavasti.

Kun saunan mittari näytti 65:tä astetta, teimme kahteen saaviin valmiiksi sopivaa pesuvettä ja aloimme saunoa. ”Käydäänkö uimassa”, kysyin.
”Joo, käydään vain.”

Juoksimme alasti laiturille ja hyppäsimme veteen. Vesi tuntui ensin aivan jäiseltä, mutta hetken uituamme, se tuntui vielä kylmemmältä. ”Äkkiä takaisin”, kiljaisin ja tönimme toisiamme tikkailla kun yritimme yhtä aikaa päästä pois vedestä. Minä pääsin ensin ylös, Sari tuli perässä ja juoksimme hampaat kalisten saunaan. Otimme kunnon löylyt. Juuri kun aloimme lämmetä, kuulimme veneen lähestyvän.

”No, meinaatko antaa tänään Samille”, Sari kysyi naama vakavana.  Tunsin punastuvani. Halusin kyllä, mutta minua pelotti aivan hirveästi. ”Äh, ei se kuitenkaan mitään yritä.”
”Ihan varmasti yrittää ja minusta tuntuu, että hän myös onnistuu”, Sari sanoi hymyillen ilkikurisesti ja heitti lisää löylyä.
Vilkaisin ikkunasta lähestyvää venettä. ”Pitäisikö meidän alkaa peseytyä, pojat näyttävät tulevan.”
”Eikö päästetä nekin saunomaan yhtä aikaa”, Sari kysyi.
”Ei kai sentään”, sanoin säikähtäneenä.
”Mitä se haittaisi, oli pojillekin jotakin ekstraa, kun hakivat lisää kaljaa.”
"En minä kyllä kehtaa.”
”Kehtaa nyt, juhannuksen kunniaksi, ja minun mieliksi” Sari sanoi anovasti. ”Ei sinä siinä mitään menetä ja se on varmasti hauskaa.” Mietin kuumeisesti, halusin ja en halunnut. Kalja oli saanut aikaan mukavan rennon olon, mutta ajatus poikien kanssa alasti saunomisesta tuntui hurjalta. Sari katsoi minua anovasti.

Pojat rantautuivat ja kuulimme heidän tulevan lähemmäs, ”Ne on mennyt jo saunaan”, kuului Kalen pettynyt ääni. ”Kokeillaan päästäänkö mukaan” Sami sanoi toiveikkaalla äänellä. Minusta Samin ääni oli niin täynnä toivoa, että mieleni alkoi muuttua.
”Ei kai me voida tuottaa pojille pettymystä” Sari kysyi anovasti.
”Ei kai”, vastasin varovasti.
”Jipii” Sari kiljahti, ”kohta nähdään kaksi kunnon urosta Aatamin asussa.” Minä en ollut läheskään yhtä iloinen, vaan todella kauhuissani tilanteesta.

 Kuulimme poikien kolistelevan terassilla. ”Saako sinne tulla?” kuului Samin ääni oven takaa.
”Saa tulla”, Sari vastasi.
”Hä!” kuului oven takaa hämmästynyt ääni ja alkoi kova supina.
”Ei tänne ole pakko tulla, jos ujostuttaa”, Sari nauraa kihersi.
Minä meinasin rynnätä alas lauteilta ja ottaa saunatakin päälle, mutta Sari piti minua käsivarresta kiinni. Kohta ovi aukesi ja Kale astui sisään. Hän heitti pyyhkeen naulaan ja seisoi hiukan hämmentyneenä lattialla. Sami tuli perässä ja työnsi Kalea edellä. Myös hän laittoi pyyhkeen naulaan. Katsoin poikia hämilläni ja hyvin uteliaana. Vilkaisin myös pikaisesti poikien varustukset. Minusta molemmilla näytti olevan aika iso, vaikka minulla ei ollutkaan aikaisempaa kokemusta niistä.Pojat nousivat lauteille. Onneksi istuin seinän vieressä ja Sari oli minun ja poikien välissä. Minä en oikein tiennyt mihin käteni laittaisi, olisin halunnut nostaa toisen käden rintojeni suojaksi, mutta en kehdannut, joten pidin kädet tiukasti sylissä. Sari tuntui olevan aivan rento, vaikka Kale istui hänessä kiinni.
”Hei, kaljat unohtuivat”, mylväisi Sami ja ryntäsi hakemaan juomia.

Terassilta kuului kolinaa ja kilinää. Hän palasi takaisin kahden avatun olutpullon kanssa ja ojensi ne minulle ja Sarille. Otimme pullot vastaan ja samalla huomasin kuinka Sami vilkaisi paljaita rintojani. Tunsin punastuvani. Sami haki vielä itselleen ja Kalelle pullot.

Pojat kertoivat käynnistä kyläkaupassa. Kun he olivat tulossa kaupasta niin vastaan tuli Kalen naapurinrouva, joka pysähtyi tietenkin juttelemaan. Kyseli ovatko vanhempani mökillä ja isällekö kaljaa haen. Tietenkin isälle haetaan, vastasin, Kale nauroi.

”Lähdetäänkö uimaan?” Sami kysyi.
”Saatte mennä ihan kahdestaan. Me kävimme jo, vesi oli aivan jäistä” vastasin.
”Ei mekään sitten taideta mennä, vai haluatko, Kale?"
”En, minulle riittää pelkkä sauna. Otetaan kunnon löylyt” Kale vastasi heittäen löylyä.Otimme lisää löylyä ja juttelimme mukavia kaljaa juodessa. Tunsin alkoholin vaikutuksen päässäni ja rentouduin.
”Nyt minulle riittää, minä taidan alkaa pesulle”, Sari sanoi.Yhtä äkkiä minulle tuli mieleen, että minunkin pitäisi peseytyä poikien nähden. Tunsin kuinka naamaani alkoi kuumottaa.Sari nousi ja laskeutui lattialle. Hän otti valmiiksi laitettua vettä ja alkoi pestä itseään. Pojat ja minä seurasimme toimitusta. Sari osasi olla aivan luonnollisesti peseytyessään. Kun hän oli peseytynyt, hän lähti terassille. Olin jo aivan läkähdyksissä ja ajattelin että nyt on minun vuoroni.
 Laskeuduin alas lauteilta. Tuntui kuin jalat pettäisivät alta. Tartuin kauhaan huuhdellen ensin itseni. Tiesin että jokaista liikettäni ja joka kohtaa kehossani tarkkailee kaksi kiimaista silmäparia. Olin aluksi tosi vaivautunut, mutta vähitellen vaivautuneisuus katosi ja aloin oikeastaan nauttia tilanteesta. Pesin ja huuhtelin itseni kunnolla. Täytyy rehellisesti myöntää että kun olin valmis, olin tosi kiihottunut. Kun lähdin saunasta, vilkaisin poikia ja huomasin, etteivät he enää olleet aivan rentoja.
Saunan jälkeen grillasimme ja joimme lisää olutta. Olin varovainen sen kanssa, etten päihdy liikaa. Vietimme hauskan illan. Välillä kun Sari ja Kale kävivät muka jotakin tärkeitä asioita toimittamassa, olimme Samin kanssa oikein huulietäisyydellä. Kymmenen jälkeen sytytimme pienen kokon. Kokossa oli rantaan ajautuneita puita, joita Kalen porukka oli kerännyt pitkin syksyä ja kevättä.Yhdentoista aikoihin vene lähestyi saarta, se oli sama joka kävi jo päivällä. Vilkutimme kaikki veneessä olevalle miehelle, hän vilkutti takaisin, kääntyi ja lähti ajamaan kotiaan kohti.
”Ahti kävi tarkistamassa missä kunnossa olemme ja raportoi isälle”, Kale naurahti. Vähän puolen yön jälkeen siirryimme sisälle mökkiin, koska ulkona oli jo aika viileää.
Joimme pirtissä vielä hiukan olutta. ”Käydään vaihtamaan yövaatteet päälle” Sari ehdotti.
”En minä käytä yöpukua” Kale sanoi muka hädissään.
”Hyvä niin”, Sari vastasi hymyillen veikeästi ja lähti meidän makuhuoneeseen. Minä menin perässä. Pääni tuntui kevyeltä ja minulla oli riehakas olo.
”Muistakaa että huonejako oli alustava”, Kale huusi peräämme.
”Muistetaan”, Sari huusi takaisin. Huoneessa Sari riisui hameen pois ja istahti sängyn reunalle.
”Minun on pakko päästä Kalen viereen yöksi. Voihan Sami nukkua täällä sinun kanssa”, hän kysyi rukoilevasti.
”No, ei se ole mahdoton ajatus”, vastasin hetken mietittyäni ja tunsin samalla punastuvani.
”Juhuu”, Sari kiljahti ja halasi minua. Minä riisuin myös hameeni ja istuin sängylle nojaten seinään. Juttelimme hetken pojista.
”Minua naitattaa nyt niin, että minä menen kyllä nyt Kalen luo ja lähetän Samin tänne sinua naimaan”, Sari sanoi naama naurussa. ”Riisu vaatteet kokonaan pois ja makaa siinä viettelevästi. Tai sama kai se, vaikka sinulla olisi haalarit päällä, niin kyllä se Sami sinut riisuu.”
Sari nousi ylös sängyltä ja käveli lanteet keinuen ovelle. ”Se on menoa nyt”, hän huikkasi lähtiessään ja hymyillen unelmoivasti.

eka3.jpg

Jäin yksin huoneeseen. Mietin kuumeisesti mitä tehdä, minua pelotti kauheasti mutta olin samalla aivan kuumissani. Olihan Sami nähnyt minut jo alasti. Tartuin empien paitani helmaa ja vedin sen pääni yli pois. Tunsin itseni alastomaksi ja araksi, nännini olivat kovana.
Tartuin pikkuhousuihini ja riisuin nekin, sitten vedin ne takaisin jalkaan. Otin paidan takaisin käteen, mietin ja heitin sen tuolille, saman tein myös pikkuhousuille.
Olin alasti sängyllä nojaten seinään ja pitäen lakanaa vähän suojana.

 

 

 

 

 

 

 

Olin todella jännittynyt. Kuulin kuinka joku liikkui käytävässä ja tunsin pakokauhua. Samassa Sami tuli huoneeseen pelkissä kalsareissa ja huomasin, ettei hänkään ollut aivan rento kaikilta osin. Hän näytti aivan mahtavalta mustissa boksereissa. Sami katsoi minua silmiin ja riisui housunsa, paljastaen puolikova kullinsa.

Hän tuli viereeni sängylle, otti lakanan pois välistämme ja alkoi suudella minua. Pikkuhiljaa valuimme makuulleen. Sami siirtyi vielä alemmas, suudellen kaulaani ja imien hellästi nännejäni. Hän suuteli vatsaani ja kieli kävi tutkimassa napani. Siitä hän jatkoi alaspäin huulten hyväillessä alavatsaani ja näykkien karvoitustani. Makasin jännittyneenä polvet tiukasti yhdessä vaikka pilluni oli aivan märkä ja olin aivan valmis elämäni ensimmäiseen yhdyntään.Samin käsi työntyi varovaisesti reisieni väliin. Hellitin tahattomasti jalkojeni puristusta ja annoin kädelle vapaan pääsyn. Käsi silitti reisieni sisäpintaa lähestyen kuumaa pilluani. Kun sormi osui kiimaiseen klitorikseeni värähdin kauttailtani.

Sami kädet levittivät lisää jalkojani ja hän siirtyi kokonaan reisieni väliin. Hän suuteli häpyhuuliani ja kieli hyväili klitoristani. Suljin silmäni nauttien uusista tuntemuksista. Kieli tutki herkästi pilluni sopukoita ja kun huulet asettuivat klitorikseni ympärille alkaen imeä sitä, olin niin kiimassa, etten voinut muuta kuin uikuttaa nautinnosta. Sormi tunkeutui varovasti häpyhuulieni väliin ja työntyi pikkuisen sisääni. Mikään ei ole aikaisemmin tuntunut niin hyvältä. Olin aivan sekaisin. Sami lopetti imemisen ja siirtyi suutelemaan reisiäni vaikka olisin halunnut hänen jatkavan nuolemista. Pian hän hivuttautui ylemmäs suudellen minua suulle. Hänen huulet maistuivat suolaisille.

”Miten ehkäisy”, Sami kuiskasi.
”Kunnossa”, henkäisin vastauksen.

Sami suuteli lisää ja tunsin kovan elimen jalkojeni välissä. Halusin saada sen jo sisään. Yritin työntää lantiota lähemmäs. Sami huomasi sen ja tarttui kulliinsa hieroen terskaansa liukkaiden häpyhuulieni välissä, saaden senkin liukkaaksi. Hän ohjasi kädellään kullinsa oikeaan kohtaan. Kova terska tunkeutui häpyhuulieni väliin ja alkoi työntyä sisääni. Tunsin ensin kipua ja olin varma, ettei se mahdu millään sisääni. Yhtä äkkiä tunsin vihlaisun ja jonkin antava periksi, terska työntyi varovasti kuumaan pilluuni. Voihkaisin kivusta ja Sami jäykistyi sama tein.
”Käykö kipeää?” Hän kysyi huolissaan.
”Ei, jatka vain”, puuskahdin hätäisesti, ettei hän vain lopeta kesken.
Sami työntyessä syvemmälle, tunsin samalla pakokauhua ja mieletöntä kiihkoa. Kulli tuntui valtavalta tiukassa pillussani.Samin liikkui ensin varovasti, alkaen sitten naida minua kunnolla, olin hekumasta aivan sekaisin. Voihkin ja kiemurtelin työntöjen tahdissa. Sami nousi välillä polviensa varaan ja työnsi vahvoilla pakaralihaksilla kullinsa juurta myöten sisääni.

eka4.jpg

Vauhti kiihtyi ja tunsin olevani hämärän rajamailla, Pian sainkin sellaisen orgasmiin, etten osannut sellaista edes kuvitella. Koko vartaloni vapisi ja kouristeli, kaikki ihokarvat olivat pystyssä ja suustani kuulu kiljaisu. Sami laukesi samalla purskauttaen täyden lastin kuumaa spermaa sisääni. Sami jäi makaamaan siihen ja suuteli minua hellästi. Kiersin jalkani hänen jalkojensa ympärille.Minulla oli niin hyvä ja läheinen olo, että halusin sen vielä jatkuvan. Makasimme siinä kauan liikkumatta. Lopulta Sami irrottautui minusta varovasti.
”Sinä olet aivan mahtava”, hän sanoi ja suuteli minua pitkään.
”Mikään ei ole koskaan tuntunut noin hyvältä”, vastasin. Tunsin kuinka sperma valui jalkojeni välistä.
”Minun pitää käydä pesulla”, sanoin. Kurotin yöpöydältä paperia jolla pyyhin enimpiä pois ja nousin vastahakoisesti ylös. Laitoin yöpaidan päälle. Menin käytävään ja kuulin toisesta makuhuoneesta sellaista ääntä, että jos kohta kysyisin Sarilta saman kysymyksen kuin päivällä niin saisin erilaisen vastauksen.

Pesulta tullessani Sari tuli minua vastaan käytävällä, naama punaisena ja tukka pörrössä.
”Taisit sinäkin saada”, hän kysyi onnellisena hymyillen.
”Sai”, huokaisin ja halasin häntä.

Palasin makkariin. Sami makasi hymyille sängyllä. Riisuin yöpaidan pois ja menin hänen viereen makaamaan.
Yön aikana otimme vielä toisen erän ja aamulla.

Kotiin palattuani äitini, isäni ja sisareni olivat ihmeissään, mitä minulle oli tapahtunut. Olin heidän mielestä aivan kuin toinen ihminen, ulospäin suuntautunut ja iloinen, niin kuin oikeasti olinkin. 
Syksyllä kun aloitin lukion, en enää ollut se luokan yksinäinen tyttö, vaan pojat parveilivat ympärilläni.   

 

Kuvat piirretty luentosalissa.